Tässä kirjoituksessa haluan jakaa kehollisia harjoituksia, jotka ovat auttaneet ja edelleen auttavat minua häpeäkuormani purkamisessa. Haluan korostaa, että kaikki kirjoittamani perustuu täysin omaan kokemukseeni ja kaikki harjoitteet eivät välttämättä toimi kaikille samalla tavalla.
1. VOIMAHARJOITTELU
Häpeääni liittyy todella paljon lamauttavia ”en pysty, en jaksa, minusta ei ole tähän” – tyyppisiä ajatuksia jotka tekevät kehosta velton ja jaksamattoman tuntuisen. Olen huomannut suhteellisen rankankin lihaskuntoharjoittelun olevan tälle hyvää vastalääkettä, olettaen että häpeä ei ole niin pahasti aktivoituneena ettei vain saa itseään aloittamaan harjoitusta. Joskus näin on ja silloin harjoitus tehdään toisena päivänä, ei siinä sen kummempaa. Erityisesti ylävartaloa vahvistavat lihaskuntoharjoitukset ja jooga-asanat olen kokenut hyödyllisiksi, joskin välillä hyvin triggeröiviksi. Mutta kun on päässyt edes jotenkin sinuiksi punnerrusten aiheuttaman häpeäraivon kanssa, voi joku päivä huomata ilokseen vahvistuneensa ja että ”hei, mähän jaksoin ja pystyinkin!”
Hyväksi havaitsemiani asanoita: Delfiini, delfiinilankku, chaturanga, alaspäin katsova koira, korppi, sivulankut
2. RINNAN/SYDÄMEN AVAUKSET
Häpeä vetää hartiat kumaraan ja kätkee sydämen. Lempeät vastaliikkeet tälle ovat olleet itselleni erityisen hyviä saamaan omaa sydäntäni ja samalla itseäni hieman enemmän näkyviin. Suosin tässä pitkiä, lempeitä, hyvin tuettuja yin-asanoita rajujen ja riuhtovien venytysten sijaan.
Asanoita: Sulava sydän (anahata asana), rinnanavaus selinmakuulla esim. bolsteri/tyyny rintakehän alla, sphinxi, tuettu silta
3. LANTION AVAUKSET
Lantion alue on ainakin itselläni jokseenkin häpeästä jähmeä. Lempeä liike sekä avaukset saavat lantion alueella sijaitsevan luovuuden ja elinvoiman pikkuhiljaa taas virtaamaan.
Harjoituksia: Tanssi on yksi parhaista keinoista saada lantion alueelle eloa ja jos häpeä estää tekemästä sitä julkisesti, niin yksin kotona tanssiminen on ihan yhtä hyödyllistä. Lantion pyöritykset, lehmä- ja kissaliike.
Asanoita: Kyyhkynen, perhonen, lapsen asento, happy baby, sammakko, anjaneyasana
4. ÄÄNEN KÄYTTÖ
Häpeä tukkii kurkun aluetta ja vaikeuttaa itseilmaisua ja oman totuuden puhumista. Tämän jään murtamisessa olen kokenut hyödylliseksi harjoittelun, joissa näitä asioita teen epämukavuudesta huolimatta, kuten laulaminen, mantrojen lausuminen tai muut ääntä avaavat harjoitukset, sekä omien tunteiden ilmaisu. Erilaiset lempeät kurkkua sekä niska/hartiaseutua avaavat ja stimuloivat joogaharjoitukset ovat myös olleet avuksi.
Asanoita: hartiaseisonta ja variaatiot, kobra, lempeät niskan ja kaulan venytykset, kala, olkapäiden pyöritykset ja hartiannostot
5. KEHON VOINNISTA JA KAUNEUDESTA HUOLEHTIMINEN
Ja tällä en tarkoita oman ulkonäön pakkomielteistä muokkaamista, vaan yksinkertaisia rakastavia tekoja omaa kehoa kohtaan, joista ensisijaisesti tulee hyvä olo. Jalkakylvyt, kasvonaamiot, hieronnassa käynti, kylpyläloma, lempeä jooga ja kampaajalla käynti ovat sellaista itsestä huolehtimista, jotka menevät hieman yli normaaleista ”velvoitteista” kehoa kohtaan, mutta eivät itselläni mene kategoriaan pakkomielteinen ulkonäön muokkaus, joka mielestäni lisää häpeää eikä auta toipumaan siitä. Yleensäkin sellaiset asiat mitkä tuntuvat kehossa hyvältä ennemmin kuin näyttävät ovat auttaneet ja auttavat minua polulla itseni hyväksymiseen. Edelleen käyn silti aina taistelua pääni sisäisen äänen kanssa joka sanoo, ettei näistä teoista ole mitään hyötyä tai että en ansaitse niitä, koska niistä tulee hyvä olo lähinnä itselleni. Toisaalta, kun itse voin hyvin, voin myös antaa itsestäni muillekin enemmän, joten oikeastaan itsestään huolehtimisella ei voi kuin voittaa.
Tässä oli nyt siis muutamia keinoja, joilla hoidan omaa häpeääni. Aina en niihin pysty ja kuten kaikessa, edistyminen ei tapahdu hetkessä eikä suoraviivaisen nousujohteisesti, mutta kuitenkin sitä tapahtuu. Sen huomaan paremmasta olosta omissa nahoissani, sekä siitä suorana heijastuksena paremmista oloista ympäristössäni ja ihmissuhteissani.
Ja työ jatkuu. Paljon on vielä opittavaa.
Rakkaudella
Salli
Kerron samasta asiasta kuin mistä edellä oli kyse eli häpeän tunteesta. Mutta nyt sukupuolisidonnaisuuden näkökulmasta:
Vaikka kuinka kolmisen vuotta sitten halusin aloittaa joogaamisen en uskaltanut näin menetellä. Näin siksi että häpesin omaa kömpelyyttäni. Kun olin joogannut parin vuoden ajan, ihmettelin kerta toisensa jälkeen miksi joogassa kävi pari, kolme miestä. Kysyin moneltakin kaveriltani minkä takia he eivät ole halunneet osallistua esim. jin-joogaan. Vastaus oli aina sama – fyysinen jäykkyys. Siihen vetosin itsekin. Selvää kuitenkin oli että syynä on ollut psyykkinen häpeä. Eihän mies saa koskaan hävetä itseään!! Naurettava ajatus. Nyttemmin olen toistanut kavereilleni saman näkökohdan: me aikuiset miehet voimme irtaantua täysin turhasta ”miehisyydestä”. Aikuinen mies voi tuntee arvon joogaamisen. Kunhan vain aloittaa po. harrastuksen.
Erittäin hyvin sanottu, juuri näin!