Keho ei ole ollut minulle enää vuosiin pelkkä fyysinen kapistus, vaan eräänlainen portti sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä. Erityisen kiinnostunut olen ollut tarkkailemaan tunteiden vaikutusta ja suhdetta kehoon. Tämä johtunee omasta traumataustastani ja siitä jäätävästä määrästä erilaista tunnetyöskentelyä mitä olen kokeillut ja tehnyt pystyäkseni elämään suhteellisen normaalia ja nautittavaa elämää.
Tunteista puhutaan nykyään paljon, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Erilaisia tunnetyöskentelymetodeita on hirveä määrä ja lisää kehitetään kokoajan. Monelle tunteet kuitenkin tuntuvat olevan aika abstrakti ja epämääräinen käsite, jolloin esimerkiksi traumaattisten tunteiden käsittely on, ainakin omalla kohdallani, ollut työlästä ja hankalaa mielen tasolla tapahtuvaa ajatusten pallottelua. Käänteentekevä kohta itselleni omassa tunnetyöskentelyssä ja traumatyössäni oli, kun muutama vuosi sitten löysin jostain Eckhart Tollen nauhoituksia, jossa hän puhuu käsitteestä painbody. Lyhykäisyydessään Tolle tarkoittaa tällä kehoon varastoitunutta, yleensä negatiiviseksi miellettävää tunne-energiaa, joka on jäänyt prosessoimatta esimerkiksi jonkun traumaattisen tapahtuman seurauksena ja täten jäänyt kehoon ns. pyörimään. Olin ennen tätäkin kyllä kuullut ja lukenut monesta eri lähteestä että tunteet ovat myös kehollista energiaa ja nähnyt jotain kaavioita, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti huomasin sen todeksi omassa kehossani. Oikeasti tunsin kehossani tuon voimakkaan tunne-energian ja pystyin hetken tarkkailemaan sitä ilman että imeydyin siihen kokonaan ja alkanut elää sinä tunteena.
Tämän kokemuksen jälkeen aloin tehdä säännöllistä kehomeditaatiota ja kiinnostua joogasta enemmän apuvälineenä ”asuttaa kehoani” uudestaan. Kehoni oli niin täynnä epämiellyttävää tunnekertymää, että aluksi 10 sekuntia kehontarkkailumeditaatiota oli jo tarpeeksi ja jouduin paeta kehosta mieleeni ja ajatuksiini. Asanaharjoitukset olivat välillä uskomattoman kivuliaita, koska minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni, en osannut kuunnella sen viestejä mikä oli liikaa tai liian vähän. Usein jouduin lopettamaan joogaharjoituksen itseinhon vallassa kesken jonkun traumaattisen tunteen aktivoiduttua, enkä silloin vielä ymmärtänyt että kehon liikuttelu oli vain aktivoinut sieltä tämmöisen uinuvan negatiivisen tunne-energian.
Nyt vuosien harjoittelun jälkeen, kehoni ei vieläkään taivu mihinkään erityisen hienoihin asentoihin, eikä ole niin voimakas kuin mieleni toivoisi, mutta se TUNTUU siltä että siellä on oikeasti ihan mukava olla ja elää tätä elämää, nämä ns. painbodyt eivät jatkuvasti sabotoi elämääni ja estä minua tekemästä asioita mistä nautin, eivätkä blokkaa rakkautta elämästäni kokonaan. Keho on muuttunut vieraasta vihollisesta – jos ei vielä ihan ystäväksi- niin ainakin kaveriksi.
Minulla ei juurikaan vielä ole tiedollista, käsitteellistä tietoa näistä asioista, vain kokemuksellista, joten siltä pohjalta kirjoitan. Olisi kyllä mukava joskus päästä kunnolla tutkimaan, miten esim. tunne-energiat konkreettisesti aiheuttavat sairauksia. Näitä asioita on aika vähän ymmärtääkseni tutkittu vaikka lääketieteessä. Itselleni on omalla kokemustasolla ilmiselvää, että esim. jotkut ihosairauksistani ovat häpeälähtöisiä ja että hartioissani on syyllisyyttä, mutta ymmärrettävästi tämä kuulostaa vähän hassulta ja oudolta, koska kehollisuus on kuitenkin vielä meille vähän vieras ilmiö. Vielä korkealentoisemmaksi menee, jos sanon että johonkin kehonosaan vaikuttamalla voi vaikuttaa mitä omassa ulkoisessa todellisuudessa tapahtuu, millaista elämää itselleen luo. Oikeastaanhan tämäkin on aika loogista, kehohan kuitenkin on se osa meitä mikä fyysisessä todellisuudessa oikeasti on ja tekee.
Keho on se, mikä on tässä ja nyt ja jos kehossa ei ole hyvä olla, emme ole läsnä. Ja jos emme ole läsnä tässä hetkessä, emme oikeasti elä elämäämme.
Kehollisuuden opettelu, kehomeditaatioiden, joogan ja rakastavan kosketuksen avulla ovat paitsi auttaneet minua vapautumaan traumoista ja pärjäämään tunteideni kanssa, on myös tuonut minua tähän hetkeen enemmän. Kehossa olo on minulle portti läsnäolon ja rauhan kokemiseen.
Eräs lemppari kehollisuusharjoitukseni on ”kehon maalaus”:
Laita jotain lempimusiikkiasi soimaan, istu alas ja sulje silmät. Hiero kämmeniäsi vastakkain niin että ne lämpiävät. Kuvittele, että tila jossa istut, on tyhjä taulu ja kätesi ovat siveltimet. Ala käsillä ikäänkuin maalaamaan kehoasi ympäröivään tilaan, ensin sivelemällä jalkateriä, siirtyen sitten nilkkoihin ja ylemmäs. Voit valita itse, kuinka vahvasti haluat kehosi maalata, millä väreillä ja tyylillä. Säädä kosketuksesi tapa ja voimakkuus sen mukaan. Joihinkin kohtiin voit haluta taputella väriä ronskimmin ja joihinkin voi riittää kevyt sipaisu. Kun tulet sellaiseen kohtaan kehossasi, johon sinulla on hankalampi suhde, esim. kivun tai häpeän takia, jää sen äärelle vähän pidemmäksi aikaa ja maalaa se erityisen kauniiksi ja hellästi. Maalaa viimeiseksi päälaki, jonka jälkeen jää hetkeksi istumaan.
Tunnetko kehosi hieman paremmin nyt?
Rakkaudella
Salli